Taiteellinen johtaja
Jan Söderblomin moniulotteista työtä kapellimestarina, äänenjohtajana, solistina ja kamarimuusikkona ohjaa ennen kaikkea mahdollisuuksien tutkiminen. Suomalaisen kamariorkesterin lisäksi hän on kolmen vuosittaisen musiikkijuhlan taiteellinen johtaja sekä vierailija kotimaisten orkestereiden edessä. Helsingin kaupunginorkesterin 1. konserttimestarin tehtävänsä lisäksi hän on kysytty vieras sekä kapellimestarina että äänenjohtajana Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Esiintyjänä ja ohjelmien suunnittelijana Söderblom löytää inspiraationsa ajattomista tarinoista, joissa mennyt, tuleva, kulttuuri ja luonto kohtaavat jollain ainutlaatuisella ja kiehtovalla tavalla.
Suomalaisen kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi ja orkesterin perustaneen Jukka-Pekka Sarasteen luoman vision jatkajaksi Jan Söderblom nimitettiin vuonna 2021. Hän on myös Tammisaaren Kesäkonserttien, Kauniaisten musiikkijuhlien ja Inkoon Meri ja Musiikki -tapahtuman taiteellinen johtaja. Hän on aiemmin toiminut Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina (2012–2016) ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana (2002–2009).
Musikaaliseen ympäristöön syntynyt ja oopperan maailmassa lapsuutensa viettänyt Jan Söderblom aloitti viuluopintonsa varhain. Suomalaisen musiikkielämän voimakkaan kasvun aikana Söderblomin ensimmäisiä opettajia olivat Géza Szilvay ja Ari Angervo. Kaipuu maailmalle vei hänet jatkamaan opintojaan Endre Wolfin, Amadeus-kvartetin, Sandor Véghin ja David Takenon johdolla. Söderblom on esiintynyt kotimaisten orkestereiden lisäksi, muiden muassa Ruotsin ja Norjan radion sinfoniaorkestereiden, Helsingborgin sinfoniaorkesterin ja Japanin filharmonisen orkesterin solistina. Intohimoisena kamarimuusikkona Söderblom oli yksi Uusi Helsinki -kvartetin perustajajäsenistä vuonna 1982. Kvartetti on palkittu monissa kilpailuissa, ja se on vierailut useissa Euroopan arvostetuimmista konserttitaloista.
Jan Söderblomille on ollut aina selvää, että orkesterin johtamisella tulisi olemaan tärkeä osa hänen työssään muusikkona. Asetuttuaan jo tukevasti uralleen instrumentalistina, hän pääsi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle Jorma Panulan ja Leif Segerstamin oppilaaksi. Sittemmin kapellimestarius on ottanut yhä enemmän tilaa hänen rinnakkaisilla työurillaan. Suomalaisten orkestereiden lisäksi hän on vieraillut Skottilaisen kamariorkesterin, Lausannen kamariorkesterin, RTVE -orkesterin, Nordwestdeutsche Philharmonien, Leipzigin radion sinfoniaorkesterin (MDR), Tanskan radion kamariorkesterin, Norjan radion sinfoniaorkesterin, Norrköpingin ja Helsingborgin sinfoniaorkestereiden ja Orchestre National Bordeaux Aquitainen kapellimestarina. Oopperakapellimestarina hän on vieraillut Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Norrlandin oopperassa ja Suomen kansallisoopperassa. Hän on johtanut Thomas Jennefeltin Sport och fritid, Daniel Börtzin Svall ja Veli-Matti Puumalan Anna-Liisa -oopperoiden kantaesitykset. Kriitikoiden kiittämä Anna-Liisan levytys Ondine -levymerkille sai Gramophone-lehden Editor’s Choice -maininnan.
Kotimaisten kapellimestaritehtäviensä rinnalla hänet nimitettiin Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarin tehtävän vuonna 2014, ja hoitaa tehtävää edelleen. Yhdistämällä laajan kokemuksensa kamarimuusikkona kapellimestarin näkökulmaan hän on konserttimestarin toimessaan luonut oman lähestymistapansa sinfoniakirjallisuuden ”kapellimestarittomaan” johtamiseen. Vahvasti äänenjohtajien väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen nojaava työskentelytapa mahdollistaa laajojenkin orkesteriteosten esittämisen ilman kapellimestaria.
Uransa ohella kolmen lapsen isä Jan Söderblom on määrätietoisesti halunnut turvata tasapainoisen perhe-elämän. Konserttilavojen ulkopuolella Jan Söderblom viihtyy kotonaan ja luonnossa, usein purjehtien tai metsässä samoillen. Hän asuu perheineen Fiskarsin ruukkikylässä Uudellamaalla.